Tutki & Opi > Digimuseo > Karin von Julin

Karin von Julin (1871–1914), Albert ja Sophie von Julinin esikoinen, asui Fiskarsin ruukin päärakennuksessa Kivitalossa. Karin toimi vuorineuvoksen eli isänsä sihteerinä ja hänet tunnettiin aktiivisesta työstään Fiskarsin ruukin hyväksi. Sihteerinä Karin työskenteli ruukin konttorissa pitkiä päiviä, sillä toimistotöissä viivyttiin aamuseitsemästä iltaseitsemään. Koska Karin oli aatelissukuinen ja käynyt kouluja, oli hänellä hyvät edellytykset toimia sihteerinä.

Ruukin yhdistystoiminta oli erittäin eläväistä ja innokasta ja Karin kaipasi ruukkiin paikkaa, jossa kaikki pystyisivät nauttimaan kulttuurista. Karin perusti 1890-luvulla yhdistyksen nimeltä “Förening för Nytta och Nöje”, Hyöty ja Huvi, joka levitti iloa teatteriesitysten ja juhlien muodossa. Ainoa yhdistyksen toiminnalle tarjolla oleva paikka oli ahdas pesutupa, ”Mankelihuone”, jossa mm. torvisoittokunta, laulukuorot, teatteriryhmät ja esitelmöitsijät kokoontuivat. Karin käynnisti varainkeruun Seuraintalo Lukaalin rakennuttamiseksi, joka valmistui vuonna 1896. Siitä lähtien yhdistyksen esitykset saivat arvoisensa estradin Lukaalissa. Koululaiset saivat ilmaislippuja esityksiin, samoin perheet, joissa oli paljon lapsia. Lisää Lukaalista ja sen toiminnasta voit lukea artikkelista FISKARSIN LUKAALI 1896-2011

Karin rakasti valokuvaamista ja hänen kuviensa kautta välittyy hänen rakkautensa Fiskarsin ruukkia kohtaan. Karinilla ja hänen siskoillaan oli tapana ratsastaa ruukin mailla, joten heidän ratsuryhmänsä oli tuttu näky ruukkilaisille. Koska naiset ratsastivat naistensatuloissa vielä tuohon aikaan, ihmeteltiin ruukissa, että miten von Julinien tyttäret pysyivätkin niin kovassa laukassa näissä haastavissa satuiloissaan. 

Karin von Julin roolivaatteissa Lukaalissa pidettävässä teatteriesityksessä “Kuopion takana”. Hänen edessään opettaja Louise von Schlüter. Kuva Fiskarsin museo.
Karin Fiskarsissa Flaggbergetilla sijainneen Alphyddan-mökin edustalla. Karin on todennäköisesti ottanut kuvan automaattilaukaisimella. Kuva on 1880- tai 1890-luvulta. Kuva Fiskarsin museo.