Kansallispukujen tuuletuspäivä 5.8.
Image

Elokuussa 5.8. järjestetään eri puolella kansallispuvun tuuletustapahtumia. Päivä on Kansallispuvun syntymäpäivä. Ensimmäinen tuuletuspiknik pidettiin 11 vuotta sitten Imatralla ja sen jälkeen tapa on levinnyt nopeasti ympäri Suomen. Tuuletustapahtumien kantavana ajatuksena on olla vapaamuotoisia kokoontumisia kansallispukujen ympäröiminä, mutta usein järjestäjinä toimivat yksityiset kansallispukuharrastajat tai Kalevalaisten Naisten paikallisosastot. Fiskarsin museo toivoo kaikkien kansallis- tai kansanpukujen omistajien saapuvan vapaamuotoiselle tuuletuskäynnille Fiskarsin museolle. Kun saavut paikalle kansallis- tai kansanpukuun pukeutuneena, pääset museoon ilmaiseksi koko päivän 5.8.

Pohjan kansallispuku

Pohjan puku pohjautuu suurilta osin Snappertunan vanhainkodissa olleen ”gubben” Nylundin kuvauksiin vanhoista puvuista, joita Pohjan pitäjässä aikoinaan käytettiin. Puku koottiin suomenruotsalaisen Bragen pukutoimiston toimesta. Pohjan pukukomiteaan kuuluivat Alexander Rajalin, Olga Westerlund sekä Eva ja Hanna Gardberg.

Pohjan kansallispuku otettiin käyttöön vuonna 1926. Naisten hameessa on tummanharmaalla pohjalla tiilenpunaisia, mattavihreitä ja mattakeltaisia raitoja. Hartiahuivin ja taskun kirjontakuviot ovat Eva ja Hanna Gardbergin suunnittelemat. Esiliina voi olla valkeaa pellavaa, vihreää villakangasta tai silkkiä. Aikuisen naisen päähineenä on tykkimyssy.

Miesten puvun liivissä on kapeita vihreitä ja keltaisia raitoja tiilenpunaisella pohjalla. Takki on sininen ja polvihousut tummansiniset. Lisäksi pukuun kuuluu leveä musta huopahattu ja valkoinen tai keltainen silkkihuivi.

Tammisaaren kansallispuku suunniteltiin Pohjan puvun jälkeen Pohjan pukua mukaillen, esim. hameessa on samanväriset raidat.

Kansallispukujen tuuletuspäivä 5.8.2020, kuvassa amanuenssi Maria Ollikainen ja museoemäntä Trude Lindholm Pohjan kansallispuvussa.

Lähteet:

Finlandssvenska folkdräkter i västra och mellersta Nyland. Särtryck av en reportageserie i VN hösten 1982. Text: Lena Selén. Ekenäs 1983. Sida 7. 

Finlandssvenska dräktboken. 2008. Sidor 92-93 

Brage Friluftsmuseum https://brage.fi/sve/draktbyra/pukutoimisto/kansallispuvut/view-163967-28

Brage Friluftsmuseum https://brage.fi/sve/draktbyra/pukutoimisto/kansallispuvut/view-163967-29

Mari Varonen Pohjan kansallispuvusta https://kansallispuvussa.com/pojo/

Suomen käsityön museo https://www.craftmuseum.fi/suomen-kasityon-museo-3-2-2-0

Lue myös