Testaa kuka 1800-luvun ruukkilainen olisit ollut
Väittämä 1/6
Pidän ruumiillisesta työstä. Seuraava väittämäVäittämä 1/6
Pidän ruumiillisesta työstä. Seuraava väittämä
Väittämä 3/6
Pidän siitä kun saan auttaa muita. Seuraava väittämä
Väittämä 4/6
Pidän tarkkuutta vaativasta työstä. Seuraava väittämä
Väittämä 6/6:
Tykkään liata käteni koneöljyyn.
Ruukinpatruuna oli ruukin omistaja ja usein myös toiminnanjohtaja. Ruukin yleinen kehitys oli patruunan harteilla. Patruunat päättivät investoinneista ja järjestivät rahoituksen. Osa omistajista rikastui, mutta monta oli niitäkin, jotka ajautuivat vararikkoon, kun ruukki ei tuottanut laskelmien mukaan.
Yhteiskuntahierarkia oli aikoinaan vahva, eivätkä johtajat ja virkamiehet juuri olleet tekemisissä työmiesten kanssa. Ruukkiyhteiskunnille oli kuitenkin tyypillistä keskinäisen riippuvuuden luoma yhteisöllisyys. Patruuna oli riippuvainen hyvinvoivista ja ahkerista työntekijöistä, joten oli hänenkin etunsa mukaista järjestää ruukin olot vähintään kohtuullisiksi.
Valmista?! Kokeile nyt pukea päällesi ruukinpatruunan asu. Saa valokuvata!
Fiskarsin historiaan on jäänyt useita aikaansaavia patruunoita. Harva pitää sellaisena kuitenkaan Ludvig Björkmania. Ludvig osti sopuhintaan isältään Fiskarsin ruukin v. 1815. Tuolloin vasta 24-vuotias Ludvig haaveili yltäkylläisestä elämästä patruunana, eikä ollut kovin innostunut pitkäjänteisestä taloudenpidosta.
Kuparin hinnan voimakas lasku oli yksi syy huonoon menestykseen, mutta tuhlailevalla elämäntyylillä oli oma vaikutuksensa siihen, että jo seitsemän vuotta omistajan vaihdoksen jälkeen ruukki myytiin uudelle omistajalle Johan Jacob "John" von Julinille. Ludvigin kauaskantoisin aikaansaannos oli Fiskarsin kartanon, Kivimuurin rakentaminen - mikä tapahtui pitkälti isänsä rahoilla.
Takaisin
Valimossa rautaharkot sulatettiin ja juoksutettiin erilaisiin muotteihin. Näin syntyi mm. pannuja, patoja, mortteleita ja uuninluukkuja. Työ oli raskasta ja entisajan työmiesten sanotaan olleen oikeita voimamiehiä.
Työt aloitettiin puoli kuuden aikaan aamulla. Aamiaistauko oli vuorossa kahdeksalta. Sen jälkeen työ jatkui päivällistaukoon saakka. Viideltä pidettiin kahvivartti ja siitä työ jatkui aina kello 19:15 asti. Kuten muillakin pajoilla, työ valimossa aloitettiin usein jo pienenä poikana. Aloittelevan oppipojan ensimmäisiä tehtäviä oli polttopuiden syöttäminen sulatusuuneihin. Raskaasta ja vaarallisesta työstä huolimatta moni työntekijä eli pitkän elämän.
Valmista?! Kokeile nyt pukea päällesi valimotyöntekijän asu. Saa valokuvata!
Vuonna 1869 aloitti konepajan ”polttopuuosastolla” työuransa Karl Wiman, tuolloin vain 9-vuotias työläispoika. Hänen vanhempansa olivat valssaaja Karl Fredrik Wiman ja Eva Erika Lindh, asuinpaikkanaan Fiskarsin Kullan. Kalle työskenteli koko pitkän työuransa Fiskarsin valimolla, harrasti torvisoittoa ja osallistui raittiusseuran työhön. Toisinaan hänet kutsuttiin ”herrainkutsuille” ruukin päärakennukseen. Silloin häntä tituleerattiin esimies Wimaniksi.
Talvisodan ilmahälytyksen aikana Kalle kiirehti kohti Hasselbackenia pidellen rintaansa ja vaikeroiden. Isoine puukenkineen hänen oli vaikea juosta lumessa. Tapahtuma oli Kallelle niin suuri rasitus että hänet vietiin sairaalaan, missä hän kuoli 12.3.1940. Kalle oli yksi ruukin uskollisista palvelijoista.
Takaisin
Taloudenhoitajia työskenteli varakkaammissa kodeissa. Ellei talossa ollut varaa palkata useampia apulaisia, sama taloudenhoitaja toimi usein sekä keittäjänä, sisäkkönä ja usein myös lastenhoitajana. Vanhat palvelijat pitivät lastenhoitoa raskaan työnsä parhaana puolena. Monet perheet huolehtivat vanhasta uskollisesta palvelijastaan loppuun asti esimerkiksi muistamalla tätä testamenttilahjoituksella.
Valmista?! Kokeile nyt pukea päällesi taloudenhoitajan asu. Saa valokuvata!
Lulla syntyi 8.2.1841 Pietarissa perheen neljästä lapsesta nuorimpana. Hänen vanhempansa olivat valtioneuvos ja ritari Carl von Schlüter ja Amalie Hillebrandt. Varttuneella iällä Louise työskenteli virkamiesperheen taloudenhoitaja Fiskarsissa, jossa hän asui kuolemaansa saakka. Lulla-täti oli pidetty fiskarsilainen, joka viihdytti ruukkilaisia niin teatterin, kertomusten kuin musiikin kautta. Lapsien mielestä teatteriesitys ei ollut onnistunut, mikäli Lulla ei ollut siinä mukana, sillä hän oli aina niin hauska.
Takaisin
Hienotaesepät työskentelivät hienotaepajassa. He tekivät mm. veitsiä ja saksia, joista Fiskars tulikin hyvin tunnetuksi. Hienotaesepän työ oli hidasta ja tarkkuutta vaativaa. Kyse oli pitkälti taidekäsityöstä.
Koulutus työn lomassa aloitettiin 8-10 vuoden iässä ja se kesti tavallisesti kahdeksan vuotta. Myöhemmin sepät saattoivat yletä aina mestareiksi asti. Ylpeät sepät varjelivat ammattisalaisuuksiaan tarkoin. Keskeneräiset työt lukittiin työajan päätyttyä lukkojen taa. Jos työssä oli pieniäkin virheitä, joutui työn tekemään uudelleen, ja tätä pidettiin suurena häpeänä työmiehelle. ”Siihen aikaan tehtiin priimapuukkoja”, moni vanha seppä muistelee.
Valmista?! Kokeile nyt pukea päällesi hienotaesepän asu. Saa valokuvata!
Seppä Lång-Bergen oli pitkä ja vahva mies. Hänellä oli tuuheat kulmakarvat ja aina hyvin kammatut hiukset. Hän oli tunnetusti hyvä seppä, mutta myös pelimanni, hyvä tanssija ja hurmuri. ”Kauniita tyttöjä on aina ympärilläni” hän kehuskeli. Monen muun ruukkilaisen tapaan hän hankki täytettä ruokapöytäänsä kalastamalla.
Takaisin
Hyvistä perheistä syntyisin olevien naisten oli aikoinaan vaikeaa löytää työtä. Eihän heidän ollut korkean asemansa vuoksi sopivaa mennä töihin tehtaisiin tai piioiksi maataloihin. Eräs harvoista hienollekin naiselle sopivista ammateista oli opettaja.
”Ilman koulunkäyntiä ei tule kunnon kuparinlyöjää”. Fiskarsiin perustettiin ensimmäinen koulu jo hyvin varhain (vuonna 1826), sillä sivistystä pidettiin tärkeänä myös ruumiillisen työn tekijöille. Koulua pidettiin usein myös sunnuntaisin, sillä pajoilla töissä olevat lapset eivät ehtineet viikolla osallistua opetukseen. Opettajan työpäivät olivat 8-10 tuntisia ja lukukausi kesti 10 kuukautta.
Valmista?! Kokeile nyt pukea päällesi opettajan asu. Saa valokuvata!
Mimmi tuli Fiskarsin ruukkiin opettajaksi vuonna 1893. Hän toimi opettajana 40 vuotta, kunnes siirtyi eläkkeelle 67 vuoden iässä. Hänen aikanaan Fiskarsissa koulua käytiin sekä suomeksi että ruotsiksi. Muistellaan, että joulujuhlat olivat aika hulinaa, kun koululaiset yhtä aikaa lauloivat joululauluja – kuka suomeksi, kuka ruotsiksi.
Takaisin
Veturinkuljettaja oli arvostettu ammattitehtävä, sillä palkka oli 1800-luvulla samalla tasolla kuin ruukin rakennusmestarilla ja kirjanpitäjällä. Lisäksi veturinkuljettaja sai ”vaunumaksun”, 60 penniä lastissa olevasta vaunusta ja 20 penniä tyhjästä vaunusta. Tämä toi noin 15-20 prosentin lisän veturinkuljettajan vakituiseen palkkaan.
Veturinkuljettajan piti osata huoltaa ja käyttää höyrykattilaa. Koulutus aloitettiin usein konepajalla, jonka jälkeen harjoiteltiin veturin lämmittäjänä. Veturinkuljettajan apuna junan kyydissä oli vaihdemies. Jos ajettiin vuoroissa, vanhempi vaihdemies pystyi tarvittaessa toimimaan kuljettajana.
Valmista?! Kokeile nyt pukea päällesi veturinkuljettajan asu. Saa valokuvata!
Vuonna 1865 syntynyt Johan Andström toimi Pikku-Pässin veturinkuljettajana vuosina 1898-1912. Johan Andströmin isä oli kotoisin Salon Perttelistä ja äiti Kiskosta. He muuttivat vuonna 1832 Fiskarsiin.
Johan oli kahdesti naimisissa. Ensimmäinen vaimo Sigrid Sofia (synt. Ström) kuoli 29 vuoden ikäisenä, jolloin pariskunnan poika Johan Ruben oli vain yksivuotias. Toisen kerran Johan Andström meni naimisiin Hilda Maria Bernströmin kanssa. Johan kuoli keuhkotautiin vuonna 1913 ja hänet on haudattu Pohjan kirkonkylän hautausmaalle. Haudalla on muistomerkkinä komea rautaristi.
Takaisin