Vappuperinteitä

Vappu sijoittuu kevätpäivänseisauksen ja juhannuksen väliin ja sitä on vietetty alun perin merkkaamaan kesän voittoa talvesta. Agraarissa Suomessa eläimet on ollut tapana päästää ulos laiduntamaan vappuna ja maataloudessa vappu on muutenkin merkinnyt varsinaisen kasvukauden alkavaa aherrusta. Vappuna raskas työn teko oli kuitenkin kielletty ja ainoastaan kevyempiä askareita sai suorittaa.

Vapunvietto on ollut Fiskarsissa yksi tärkeimpiä vuotuisjuhlia juhannuksen ja joulun rinnalla. Tehdastyöläisten asuttamassa rautaruukissa työväen juhla on luonnollisesti nostettu tärkeään arvoon. Fiskarsissa vapun tärkeimmäksi perinteeksi on noussut vappukokko. Suomessa kokon polttaminen vappuna on melko harvinainen tapa ja sitä esiintyykin pääasiallisesti ruotsinkielisillä paikkakunnilla. Vappukokon polttamisen katsotaan saapuneen Suomeen ruotsalaisten tehdastyöläisten mukana. Ruotsissa vappukokkoja on poltettu jo vuosisatoja ja perinne on edelleen siellä voimissaan. Kokkojen tarkoituksena on ollut ajaa pois pahoja voimia kevään saapumisen myötä ja suojata karjaa villieläimiltä ja noituudelta.

Fiskarsissa on alun perin ollut kaksi vappukokkoa – yksi alaruukissa ja toinen yläruukissa. Kokkojen rakentamisesta syntyikin varsinainen kilpailu ruukin kahden eri alueen välille. Kokkoaineksia alettiin kerätä talteen jo hyvissä ajoin omien voittomahdollisuuksien parantamiseksi. Ei ollut täysin tavatonta että poikaset keräsivät aineksia kepposkonstein ja varastojaan saikin tämän takia pitää tarkkaan silmällä jotta ei löytäisi omaisuuttaan liekkien joukosta. Kokkoa ei mitattu ainoastaan puutavaran korkeuden mukaan vaan myös sillä kuinka korkealle liekit nousivat ja kuinka kovaa tuli rätisi. Nämä ominaisuudet saavutettiin parhaiten tervatynnyrien avulla, joita pyrittiinkin haalimaan kokkoa varten mahdollisimman paljon. Vappuisin ruukin ilma täyttyi sankasta tervan tuoksuisesta savusta, joka kuului olennaisesti juhlan tunnelmaan.

Myöhemmin yksi kokko riitti koko ruukille ja sitä siirryttiin polttamaan Fiskarsin torille. Perinne lopetettiin 2000-luvun alussa, tapahtuman kasvettua mittasuhteiltaan niin suureksi ettei ruukin kapasiteetti sitä sellaisenaan enää kestänyt. Vuosien saatossa tapahtumasta oli ehtinyt muodostua varsin suosittu ja monet tulivat vapunviettoon ruukkiin pitkienkin matkojen päästä.

Fiskarsissa aloitettiin myös tukinuitto aina vappuisin. Tukkeja uitettiin Fiskarsissa aina vuoteen 1961 asti. Tukkien jokiuitto loppui muutenkin kauttaaltaan Suomessa 1960-luvun aikana nykyaikaistuneiden kuljetusmenetelmien, pääasiallisesti kuorma-autojen käytön kasvun myötä. Fiskarsista tukit uitettiin Fiskarsinjokea pitkin Skurun satamaan. Uiton aloittaminen oli suuri, jännittäväkin tapahtuma keväisessä ruukissa, sillä siihen liittyi olennaisesti uittajien saapuminen ruukkiin. Tukinuittajat eli tukkijätkät olivat usein kotoisin Pohjois-Suomesta ja tämän takia heitä kutsuttiinkin Fiskarissa monesti ”Pohjoisen pojiksi”. Tukinuitto ja keväiset metsätyöt keräsivät usein ruukkiin myös kausityöläisiä ruukin läheisyydestä esimerkiksi Karjalohjalta.

Lähteet:

Laura Holmström – Minnen från Fiskars
Ebbe Schön – Svenskt folktro A-Ö
Kustaa Vilkuna – Vuotuinen Ajatieto