Tutki & Opi > Kokoelmat

Kokoelmat

Fiskarsin museo tallentaa ja säilyttää kulttuuriperintöä tuleville sukupolville. Otamme vastaan, tutkimme ja luetteloimme esineitä ja kuvamateriaalia, jotka liittyvät elämään Fiskarsin ruukissa. Osaa kokoelmista säilytetään Kokoelmakeskus Leirassa Tammisaaressa. Myös ulkopuoliset tutkijat ovat sopimuksen mukaan tervetulleita tutustumaan museon kokoelmiin.

Esinekokoelma

Museon esinekokoelma koostuu lähes 6 000 esineestä, jotka liittyvät Fiskarsin ruukin historiaan. Osa esineistä on esillä perusnäyttelyssä, loput sijaitsevat kokoelmatiloissa ja otetaan esille teemanäyttelyiden yhteydessä. Kokoelmassa on jokapäiväiseen elämään liittyviä esineitä, kuten taloustavaroita, huonekaluja ja tekstiilejä sekä ruukissa valmistettuja teollisuustuotteita.

Kuvakokoelma

Museon kuvakokoelmassa on noin 4 000 kuvaa. Vanhimmat valokuvat ovat 1860-luvulta ja ne valokuvasi Pohjassa syntynyt C.J. Malmberg (1824–1895). Jo 1930-luvulla, ennen museon perustamista, keräsi Fiskarsin kotiseutuyhdistys talteen valokuvia paikkakunnalta. Valokuvat tallennettiin albumeihin, joiden teemat ovat työntekijät, naisväki ja maisemat. Suurin osa valokuvista esittää Fiskarsiin ja Pohjan pitäjän ihmisiä, maisemia ja rakennuksia. Museon valokuvat ovat tilattavissa digitaalisina kopioina korvausta vastaan.

Rekvisiitta­kokoelma

Museon rekvisiittakokoelma koostuu suurelta osin käyttöesineistä ja tekstiileistä. Kokoelmaan sisältyy vanhoja esineitä sekä uusia, vanhoilla menetelmillä tehtyjä esineitä. Rekvisiittakokoelmaa käytetään museo-opetuksessa, esim. aikamatkoilla.

Lainaaminen kokoelmasta

Kuvakokoelman valokuvista on mahdollista saada kopioita korvausta vastaan. Myös rekvisiittakokoelman esineitä voi lainata. Ota yhteyttä amanuenssiin (valokuvat) tai museolehtoriin (rekvisiittakokoelma). Jotta esinekokoelman säilyminen voidaan turvata myös tuleville sukupolville, lainaamme varsinaisen kokoelman esineitä ainoastaan ammatillisesti hoidetuille museoille. Museojohtaja päättää esinelainoista tapauskohtaisesti.

Lahjoitukset

Onko sinulla esineitä, valokuvia tai arkistomateriaalia Fiskarsin ruukkiin tai Pohjan pitäjään liittyen? Esineitä ja valokuvia vastaanotetaan tapauskohtaisesti museon kokoelmiin. Arkistomateriaali saattaa sen sijaan sopia Pohjan paikallishistoriallisen arkiston kokolemiin. Materiaalin ei aina tarvitse olla vanhaa, sillä me keräämme myös tietoa ja esineitä elämästä nykyruukissa. Ota yhteyttä amanuenssiin ennen lahjoittamista!

Jäikö jokin mietityttämään? ota yhteyttä

Hankkeen tavoitteena on säilyttää ja esitellä Suomen vanhin kapearaiteinen höyryveturi Pikku-Pässi ja rakentaa uusi oppimisympäristö Hammarbacken museoalueelle.