
Museon ovet avautuvat 2.4.!
Museo on toinen huhtikuuta alkaen avoinna keskiviikosta sunnuntaihin klo 11–16. Perusnäyttelyssä esitellään ruukkilaisten elämää arkena ja pyhänä 1600-luvulta tähän aikaan saakka.
Lue lisää
”Oikein vanhan vuorineuvoksen” eli John von Julinin aikana sekä seuraavina vuosikymmeninä juhannusta juhlittiin suuresti kolme päivää peräkkäin. Ruukkilaisille tarjottiin kahvit ja hienotaepajan edessä tanssittiin yömyähään saakka. Juhannussalossa oli ruotsalaisen mallin mukaan yhdeksän rengasta. Juhannus oli työväen lähestulkoon ainoa töistä vapaa vuotuisjuhla. Täten toivotamme hyvää juhannusta kaikille! Nähdään jälleen maanantaina! Kuvassa nostetaan juhannussalkoa Baklurassa 1930-luvulla.
Museo on toinen huhtikuuta alkaen avoinna keskiviikosta sunnuntaihin klo 11–16. Perusnäyttelyssä esitellään ruukkilaisten elämää arkena ja pyhänä 1600-luvulta tähän aikaan saakka.
Lue lisää
Tiesitkö, että ruukin työläisillä oli usein omia kanoja ja että liha ja munat kuuluivat pääsiäispäivällisen kohokohtiin? Talvella kanat pitivät munimisessa taukoa,
Lue lisää
Svenska litteratursällskapet on jakanut Eklund-Modeenska fonden -säätiön palkinnon Maata ja rautaa historiikin kirjoittajalle Matias Kaihovirralle. Historiikin, joka kertoo Pohjan kunnan vaiheista vuosina 1866-2008,
Lue lisää