Vaikka Pikku-Pässiä käytettiin pääasiassa tavarakuljetuksiin Fiskarsissa, se tuli myös osaksi ihmisten elämää työn ulkopuolella. Joskus se toimi matkustajajunana, vaikka säännöllisestä henkilöliikenteestä ei ole varmaa tietoa.
Vuonna 1897 otettiin käyttöön “lippupenkkejä”, mikä viittaa siihen, että ainakin joissakin tilanteissa matkoista perittiin maksu.

On kuitenkin selvää, että Pikku-Pässiä käytettiin erityisiin tapahtumiin, kuten juhliin ja merkkipäiviin. Näissä tilanteissa vaunut koristeltiin peltikatolla, joka oli kiinnitetty tolppiin, sekä juhlallisilla somisteilla, jotta kutsuvieraat ja arvovaltaiset henkilöt saivat nauttia matkansa aikana kauniista maisemista.
Useimmat matkustajat joutuivat kuitenkin istumaan avoimissa vaunuissa, tuuli vasten kasvoja.
Resiinat
1900-luvun alussa resiinat, eli kiskoilla kulkevat lihaskäyttöiset vaunut, olivat olennainen osa Fiskarsin arkea. Niitä oli saatavilla kahta eri mallia: käsin pumpattavat rattaat työntekijöille ja jaloin poljettavat rattaat virkailijoille. Näitä voitiin vuokrata pientä maksua vastaan – pumpattavat rattaat maksoivat 20 penniä, kun taas poljettava rattaat olivat hieman kalliimmat, 25 penniä.
Resiinoiden käytölle oli tiukat säännöt: vain kaksi henkilöä sai matkustaa kerrallaan, ja matkatavaroiden enimmäispaino oli 5 kiloa. Resiinoista huolehti määrätty valvoja, jolla oli niiden avaimet. Mikäli henkilöllä oli riittävä peruste, poljettavat rattaat voitiin vuokrata myös klo 18 jälkeen henkilökohtaisia asioita tai omaa kuljetusta varten.

Kun uusi valssilaitos otettiin käyttöön Åminneforsissa, Fiskarsin valssilaitoksen työntekijät matkustivat resiinoilla sinne, kunnes heille saatiin sopivat asunnot.
Resiinoiden vuokramaksut näyttävät hyödyttäneen erityisesti valvojaa. Kun teollisuustyöläinen vuokrasi rattaat, puolet maksusta meni Fiskarsille ja loput valvojalle. Jos taas virkailija tarvitsi kuljetusta rattailla, koko maksu meni valvojalle.
Palokunnan kesäretket
Yhtiön työntekijät matkustivat tarvittaessa Pikku-Pässillä, ja toisinaan myös palokunta hyödynsi sitä kesäisillä retkillään saaristoon. Retket alkoivat usein matkalla Pohjankurun satamaan veturin kyydissä, joka illan tullen kuljetti tyytyväiset osallistujat takaisin Fiskarsiin.

Kun palokunta järjesti vuosittaisen kesäretkensä, juna lähti liikkeelle varhain. Jo kaukaa kuului, kuinka Pikku-Pässi puksutti eteenpäin sunnuntaiaamuna, vetäen perässään useita matkustajavaunuja. Jo hyvän matkaa ennen Pohjankurun harjua palokunnan torvisoittokunta alkoi soittaa iloista musiikkia, täyttäen ilman sävelillä, jotka olisivat ansainneet aplodit. Aurinko paistoi kirkkaasti, sen säteet kimalsivat muusikoiden torvissa, ja palokuntalaisten kypärät ja valkeat takit loistivat kilpaa valossa. Tunnelma oli juhlallinen.
Venny Österholm teoksessa På minnenas landsväg II, Pohja, 1991
Työntekijät saattoivat vuokrata Pikku-Pässiä yksityiskäyttöön, jos olivat halukkaita maksamaan siitä. Pienet pojat saivat toisinaan matkustaa ilmaiseksi Pohjankuruun kalastamaan. Joillekin juna oli pieni ylellisyys, toisille yllättävä mahdollisuus.
Arvovaltaiset vieraat
Useaan otteeseen Pikku-Pässiä käytettiin arvokkaiden vieraiden kuljetukseen. Vuonna 1921 kun Albert von Julinin veljenpoika, Albert Lindsay von Julin, juhli 50-vuotispäiväänsä, vaunut koristeltiin peltikatoilla ja violetinvärisillä verhoilla juhlavaa tunnelmaa luomaan.

Kaikki vieraat eivät kuitenkaan saaneet yhtä lämpimää vastaanottoa. Venäjän kenraalikuvernööri Bobrikov, joka oli Suomessa erittäin epäsuosittu, ei saanut kunniallista vastaanottoa vierailullaan Fiskarsissa — ruukinpatruuna oli “sattumalta” poissa, eikä voinut toivottaa häntä tervetulleeksi. Bobrikov sijoitettiin avoimeen vaunuun ja kuljetettiin suoraan ylemmälle ruukille sen sijaan, että hänet olisi viety Kivitalolle, joka oli tavanomainen vastaanottopaikka arvovieraille. Hän sai kaiken lisäksi vakavat palovammat toiseen käteensä tarkastaessaan valssaamoa. Tapauksen myötä liikkui huhuja mahdollisesta murhayrityksestä, mutta virallisesti se katsottiin onnettomuudeksi.
Carl Gustaf Emil Mannerheim matkusti todennäköisesti Pikku-Pässillä useaan otteeseen vieraillessaan enonsa luona Kivitalolla.
Vuonna 1894 Sophie ja Albert von Julinin hopeahääpäivän vieraat kuljetettiin Fiskarsiin Pikku-Pässillä. Samoin vuonna 1903 Pikku-Pässi kuljetti Brita von Julinin ja Georg Granfeltin häiden juhlavieraat, tehden päivästä erityisen ikimuistoisen.
Vuonna 1949, kun Fiskarsin ruukki juhli 300-vuotista historiaansa, vieraat matkustivat jälleen Pikku-Pässillä Pohjankurusta Fiskarsiin. Vaikka osa joutui istumaan yksinkertaisilla puupenkeillä tavaravaunuissa, matka jäi monille unohtumattomaksi elämykseksi.

Tarinan mukaan arvostetut saksalaiset naisvieraat — ja jopa osa von Julinin kinkkuvarastosta — päätyivät veteen Borgbyträsketin jyrkkien kaarteiden kohdalla, kun juna kiiti eteenpäin liian kovaa vauhtia. Onneksi vakavilta loukkaantumisilta vältyttiin.
Urheilijat, partiolaiset, Lotta Svärd ja kauppiaat
Paikalliset käsipallojoukkueet ja muut urheilijat käyttivät Pikku-Pässiä matkustaessaan otteluihin ja takaisin Fiskarsiin. Urheilutapahtumien kuten mäkihyppykilpailujen jälkeen juhlittiin usein Fiskarsin Seuraintalolla, minkä jälkeen ilta päättyi mukavaan junamatkaan kotiin.
Heinäkuussa 1911 partiolaiset saivat matkustaa Pikku-Pässillä, tai “pienellä junalla”, kuten sitä kutsuttiin Hufvudstadsbladet-lehdessä (Nro 188). Heidän kerrotaan nauttineen matkastaan idyllisten ja kuvankauniiden maisemien halki.
Helmikuun 13. päivänä 1936 Österbottningen-lehti raportoi, että Fiskarsissa järjestettyihin Suomenruotsalaisen Hiihtoliiton hiihtoviikkoon ja mestaruuskilpailuihin osallistujat saivat rautatiehallinnon myöntämän 25 %:n alennuksen edestakaisesta matkasta Pohjankurusta Fiskarsiin. Tämä osoittaa, että lipunmyynti oli ainakin ajoittain käytössä.

Toisen maailmansodan aikana, ainakin vuosina 1940 ja 1944, Pikku-Pässi kuljetti Lotta Svärdin jäseniä heidän kursseilleen Fiskarsiin.
Rataa käyttivät myös ruukin ja alueen muut yrittäjät, kuten kauppias Grelin Fiskarsissa ja Antskogissa sekä Orijärven ja Kärkelän ruukit. Tarvittaessa varattiin esimerkiksi vaunu Fiskarsin Minuthandelille, jonka lasti purettiin Fiskarsin Majatalon edessä.
Pikku-Pässi varastetaan
Tammikuussa 1936 Pikku-Pässi varastettiin. Varas, Åminneforsista kotoisin oleva työläinen Gunnar Forsell, nousi kuuluisuuteen ympäri Suomea aina Oulusta Karjalaan asti.
Kun hän osallistui opetuselokuvan esitykseen Fiskarsin Seuraintalolla, hän nautti liikaa alkoholia ja heitettiin lopulta ulos. Ärtyneenä ja päihtyneenä hän sai “loistavan” idean varastaa veturin.
Koska Forsell oli aiemmin työskennellyt jarrumiehenä rautateillä, hän tiesi, miten veturia ohjataan. Hän ajoi Pikku-Pässiä kovalla vauhdilla alemmalta ruukilta kohti Pohjankurun satamaa. Onneksi pako päättyi, kun vesi loppui ja kolme junan vaunua suistui kiskoilta — estäen mahdollisesti vaarallisen törmäyksen Turkuun suuntaavan junan kanssa.
Forsell tuomittiin neljäksi kuukaudeksi vankeuteen yleisen turvallisuuden vaarantamisesta sekä 60 päiväsakkoon humalatilastaan — tai yhteensä viiden kuukauden vankeusrangaistukseen. Lisäksi hän joutui maksamaan yhtiölle korvauksena 558 markkaa (vuoden 2024 arvossa 265,70 euroa).
Tapaus sai runsaasti medianäkyvyyttä, ja vähintään 32 sanomalehteä eri puolilta Suomea uutisoi tapahtuneesta.


Forsellin vaaralliset tempaukset Pikku-Pässillä eivät kuitenkaan päättyneet tähän. Eräänä kertana, matkustaessaan kotiin Åminneforsiin Pikku-Pässin kyydissä, hän yritti hypätä pois junasta sen ollessa vielä liikkeessä, jotta välttyisi ylimääräiseltä kävelymatkalta kotiinsa. Valitettavasti tämä päätös koitui kohtalokkaaksi, eikä hän enää koskaan palannut kotiin.
Läheltä piti -tilanne Pohjankurussa vuonna 1912
Pikku-Pässiä ei koskaan kohdannut katastrofaalinen onnettomuus. Joskus vaunut kuitenkin suistuivat kiskoilta, mikä johti siihen, että Pohjankurun harjulla räjäytettiin ulkoneva kallionosa junan turvallisen kulun varmistamiseksi.
Yksi rautatieonnettomuus, joka olisi voinut saada huomattavasti vakavammat seuraukset, tapahtui 2. marraskuuta 1912 Västra Finland -lehden (Nro 126) mukaan.
Helsingin keskipäivän juna törmäsi Pikku-Pässiin, kun 22-vuotias työläinen Arthur Åkerfelt päätyi ajamaan veturia, vaikka se ei kuulunut hänen tavanomaisiin tehtäviinsä. Yleensä hän avusti muissa rautatietöissä, mutta vakituinen kuljettaja Johan Andström sairasti keuhkotautia.
Åkerfelt oli ehtinyt Pohjankuruun, kun hän yhtäkkiä huomasi Helsingistä saapuvan junan lähestyvän. Suuremman junan kuljettaja painoi jarrut pohjaan, mutta kylmät, lumen peittämät kiskot vaikeuttivat junan pysähtymistä ajoissa.
Tajutessaan välittömän vaaran Åkerfelt hylkäsi Pikku-Pässin juuri ajoissa ja pelasti näin henkensä.

Törmäyksessä suurempi juna osui Pikku-Pässin ja sen ensimmäisen vaunun väliin, jolloin molemmat murskautuivat. Ainoastaan veturin runko säilyi ehjänä. Helsingin junan lämmittäjä riensi Pikku-Pässin luokse törmäyksen jälkeen ja sulki nopeasti höyryn estäen mahdollisen räjähdyksen.
Koska Fiskarsissa ei ollut muuta veturia kuin Pikku-Pässi, se jouduttiin hinaamaan takaisin kiskoja pitkin härkien avulla. Törmäys aiheutti usean päivän viiveen kuljetuksissa veturin korjaustöiden takia.
Åkerfelt todettiin syylliseksi huolimattomuudesta liikenteessä. Välttyäkseen vahingonkorvausten maksamiselta yhtiölle hän pakeni Amerikkaan. Hän menehtyi myöhemmin Chicagossa vuonna 1934, 45-vuotiaana.