Tutki & Opi > Digimuseo > Hammarbackenin museopuutarha

Tällä sivulla voit tutustua Hammarbackenin museopuutarhaan sekä lukea Fiskarsin puutarhoista, kiertotaloudesta ja Fiskarsilaisten puutarhanhoidosta. Nostamme esille myös ajankohtaisia teemoja, kuten ilmastonmuutoksen ja lajien monimuotoisuuden. Kerromme lisäksi vinkkejä, miten kestävyysajattelua voi edistää omassa puutarhassa. Lisäämme sisältöjä sitä mukaa kuin puutarha kehittyy.

Puutarhahistoriaa

Fiskarsin ruukin työläisillä oli omat viljelypalstat, joissa kasvatettiin erityisesti ravitsevia kasveja kuten perunaa, pinaattia ja kaalia. Fiskarsin museon päärakennus ja Slaggbyggnaden olivat pääosin asuinkäytössä 1900-luvun alusta 1970-luvulle, ja rinteessä asukkailla oli viljelysmaata sekä kotieläimiä. Myös kartanorakennus Kivitalon läheisyydessä sijaitsi puutarha. Sinne rakennettiin vuonna 1823 ensimmäinen kasvihuone ja talvipuutarha. 

Hammarbacken peltopalstoineen vuonna 1925. (Kuva: Fiskarsin museon kuvakokoelma)

Puutarhanhoitoa ja maataloutta Fiskarsissa

Hyötykasvien tuotanto oli tärkeä osa kartanoiden ja ruukkien omavaraista taloutta. 1800-luvulla Fiskarsin hyötypuutarha sijaitsi ruukinkonttorin ja ruukin päärakennuksen, eli Kivitalon ympärillä. Jo vuonna 1823 Kivitalon yläpuolelle,

Read more about Puutarhanhoitoa ja maataloutta Fiskarsissa

Keittiöpuutarha, metsäpuutarha ja heinäniitty

Rinteessä Slaggbyggnadenin yläpuolella sijaitsee museon puutarhan uusin aidattu osa – keittiöpuutarha ja metsäpuutarha, The Miniforest. Aidatun alueen pohjoispuoli muodostuu perinteisesti rakennetusta riukuaidasta.

Read more about Keittiöpuutarha, metsäpuutarha ja heinäniitty

Fiskarsilaisten puutarhaharrastus

Vuonna 2018 museolla käynnistyi puutarhavapaaehtoisten projekti, jonka ansiosta Slaggbyggnadenin ympäristö on siistiytynyt ja alueelle on perustettu useita uusia kukkapenkkejä. Suurin osa työstä on museon puutarhavapaaehtoisen,

Read more about Fiskarsilaisten puutarhaharrastus

Komposti ja mullan valmistaminen – kiertotaloutta puutarhassa

Museoalueella käytämme useita erilaisia kompostointimenetelmiä. Suurin komposti sijaitsee rinteessä ja siihen laitetaan puutarhajätettä, joka kertyy kasvukauden aikana, kuten lehtiä ja rikkaruohoja, jotka on poistettu kukkapenkeistä.

Read more about Komposti ja mullan valmistaminen – kiertotaloutta puutarhassa

Risuaita – biologisen monimuotoisuuden hyväksi

Museon puutarhassa olemme päättäneet rakentaa muutamia risuaitoja. Täällä ne eivät varsinaisesti toimi aitana, vaan niillä on muita tärkeitä tehtäviä. Risuaita sopii hyvin laiskalle puutarhurille: riittää,

Read more about Risuaita – biologisen monimuotoisuuden hyväksi

Vierailu museopuutarhassa

Museopuutarhaan voi tutustua maksutta toukokuusta-syyskuuhun. Jos olet innostunut puutarhanhoidosta voit myös ryhtyä puutarhavapaaehtoiseksi.

Hammarbackenin museopuutarha muodostuu Slaggbyggnadenin ja ulkorakennuksen välillä olevasta rinnealueesta (kartalla nro 4.). Puutarhaan pääsee kävelytietä pitkin museoalueen kummastakin päädystä. Puutarhaa on kehitetty vähitellen osaksi Fiskarsin museon toimintaa, ja siihen kuuluu muun muassa perinteisiä kulttuurikasveja, opetuskäyttöön tarkoitettu hyötypuutarha sekä lampaiden laidunalueita.