Töissä metsässä

Fiskarsin ruukin suurista metsäalueista huolehtimiseen tarvittiin useita työntekijöitä. Työntekijät jakaantuvat koulutuksen ja työtehtävien perusteella eri luokkiin, joista korkeimmalla oli asioista päättävät metsänhoitajat. Heidän apunaan konttorilla oli metsäteknikot. 1800-luvulla Fiskarsissa oli metsänvartija (metsävahti), jonka työt vastasivat osittain metsäteknikon töitä. Metsänvartija huolehti alueestaan ja jakoi töitä sekä osallistui riistanhoitoon.
Metsätyöntekijät hoitivat varsinaisen puunhakkuun, puiden kuljetuksen, hiilimiilujen polton ja muut käytännön työt. Heitä oli vuosisatojen aikana talonpojat, torpparit, ruukin metsätyöntekijät ja lukuisat sesonkityöntekijät, esimerkiksi puiden uitossa. Metsätyöntekijöitä on kutsuttu metsätyömiehiksi, jätkiksi ja myöhemmin metsureiksi.
Metsätyö ennen moottorisahan ja muiden työkoneiden keksimistä oli raskasta. Metsätöissä oltiin enimmäkseen talvella, jolloin oli kylmää ja paljon lunta. Metsätöitä teki maalaisväestö niin pääasiallisena elantonaan kuin toimeentulon jatkeena. Hakkuutöitä teki eniten maaseudun tilaton väestö. 1940-luvun lopulla Suomessa oli metsätöissä yli 300 000 henkilöä.

Kuvat metsäteknikko Nils-Erik Fritzin valokuva-albumista. Kuva: Fiskarsin museon kuvakokoelma.

Metsätyöntekijät

Hiilenpolttajat
Hiilimiilu on maahauta, jossa poltetaan epätasaisella liekillä lehtipuita, jotta ne muuttuvat hiiliksi. Miilut valmistettiin ja poltettiin syksyllä tai talviaikaan, joten työ sopi maanviljelijöiden vuodenkiertoon, kun kasvukausi ei ollut käynnissä. Talonpojat kuljettivat puuhiilet vaikeiden matkojen päästä Fiskarsin ruukkiin. Palkkioksi hiilistä he saivat sysimarkkoja (eräänlaisia poletteja), joihin oli merkitty kuinka monta tynnyriä yksi sysimarkka vastaa. Sysimarkoilla talonpojat pystyivät ostamaan ruukista kaupasta tuotteita, kuten suolaa ja paloviinaa. Sysimarkat sai vaihdettua oikeaan rahaan. Sysimarkat olivat käytössä 1700-luvulta noin 1900-luvun alkuun.
Tehtaiden lisäksi suurin osa ruukin asunnoista ja taloista oli puulämmitteisiä, joten talveksi oli varattava paljon polttopuita Fiskarsin metsistä. Suuria polttopuupinoja oli 1800-luvulla niin Fiskarsin ruukissa kuin ruukin ulkopuolellakin. Ruukissa oli vakituisia metsätyöntekijöitä ja lisäksi sesonkiaikoina muualta tullutta tilapäistä työvoimaa. Työntekijöitä tarvittiin puiden kaatamisen ja kuljettamisen lisäksi mm. puiden istuttamiseen ja taimikoiden raivaamiseen.

Metsätyöntekijän arki
(lainaus kirjasta Ann-Marie Lindqvist: Dönsby)
Henry Lindqvist (s. 1917) Karjaan Dönsbystä kertoo, millaista oli olla töissä metsässä 1930-luvulla.
“Oli kylmänharmaa talviaamu. Vuosi oli 1934. Palellen hän meni talliin antamaan hevosille ruokaa. Hevosilla oli rankka työpäivä edessään, samoin kuin työntekijöillä. Äiti Hilda oli paistanut perunoita ja läskiä ja pakannut Henrylle ja Hugolle ruokaa viikoksi. Seitsemältä he lähtivät matkaan. Heidän kahden lisäksi seurueeseen kuului Uno ja Gösta Bölestä.
Metsätyöntekijät kuljettivat polttopuita ja propseja Fiskarsin metsistä. Neljän hengen seurue asui noin 4×4 metrin kokoisessa huoneessa. Huoneessa oli hella ja kerrossängyt – huone oli hyvin yksinkertainen. Työpäivän jälkeen he kuivattivat vaatteet ja valjaat. Työ metsässä oli rankkaa. Polttopuut tai propsit piti kuljettaa tasaiseen kohtaan, josta ne sitten lastattiin tukkirekeen viisi mottia kerrallaan. Polttopuut ajettiin noin viiden kilometrin päähän Fiskarsin kotitalouksiin. He ehtivät tehdä kaksi ajoa päivässä. Jos mäki oli liian jyrkkä, otettiin toinen hevonen avuksi vetämään kuormaa. Hevonen ja työmies tunsivat toisensa hyvin. Kun hevosta käskettiin vetämään, se teki parhaansa.
Oli Henryn tehtävä aamuisin paistaa tai keittää puuroa ja kaataa kahvi pulloon, joka käärittiin sanomalehteen ja säilytettiin villasukassa. Päivän aikana syötiin voileipiä ja juotiin kahvia. Illalla keitettiin perunoita ja paistettiin silavaa. Kun työviikko loppui, oli mukava tulla kotiin, syödä hyvää ruokaa ja nukkua mukavassa ja pehmeässä sängyssä. Metsätyö oli sen ajan tapa tienata elantonsa, ja näiden rahojen tuli riittää seuraavaan sesonkiin. Muita työmahdollisuuksia ei juuri ollut.”

Kaffe-Hilda
Hilda Sjöholm toimi metsänhoitaja Arvid Lindbergin taloudenhoitajana. Lisäksi hän piti kahvilaa asunnossaan vanhassa kasarmissa 1900-luvun alussa. Asunto oli jaettu verholla kahteen osaan. Toinen osa oli Hildan oma puoli ja toisella puolella oli keittiö ja kahvila, jossa hän tarjoili mm. ruokaa ja kahvia. Kahvilla kävivät niin metsätyöntekijät kuin metsäpuolen työnjohtajat, joilla ei ollut omaa perhettä. Hilda leipoi itse leipää ja kahvikupillinen Hildan kahvilassa maksoi markan. Hildan luona saattoi olla ahdasta, parhaimmillaan siellä oli 10–20 metsätyöntekijää samanaikaisesti ja silloin lähes jokaisen piti seistä.

“Kaffe-Hilda” Sjöholm. Kuva: Fiskarsin museon kuvakokoelma.

Uitto
Tukkeja uitettiin Fiskarsin pohjoispuolen metsistä Pohjankurun satamaan Antskogin ja Fiskarsin ruukkien läpi. Jokien vettä padottiin, jotta sitä säästyi tukinuiton ajalle. 1940-luvulla Fiskarsin kohdalla rännien luona 10-vuotiaat pojat olivat uitossa mukana ruuhkahuutajina. Poikien tehtävänä oli huutaa yläjuoksulle, jos tukit ruuhkaantuivat, jotta enempää tukkeja ei lasketa ränniin ennen kuin ruuhka saadaan puretuksi. Vanhemmat työntekijät olivat yläjuoksulla, rännin yläpäässä. Rännejä oli voimalaitosten ja esim. Fiskarsin myllyn kohdalla. Aikuiset saivat uitosta 40 markkaa tunnilta, kun poikien palkka oli puolet aikuisten palkasta. Koulusta oli vapaata tukinuiton ajan niillä lapsilla, jotka olivat mukana uitossa. Tukinuitto lopetettiin 1961 ja puita siirryttiin kuljettamaan kuorma-autoilla.

Mottitalkoot sodan aikana
Sotavuosina 1939–1944 kivihiilestä ja öljystä oli puutetta, joten lämmittämisessä jouduttiin turvautumaan polttopuihin ja pakkohakkuisiin. Koska tekijöistä oli puutetta, kaikki kynnelle kykenevät haastettiin mukaan mottitalkoisiin. Tarkoituksena oli, että jokainen tekisi motin (1 kuutiometri) polttopuita. Samalla kotirintama saatiin mukaan yhteiseen ponnisteluun kotimaan puolesta.

Metsänvartija

Nimensä mukaisesti metsänvartija huolehti omasta metsäalueestaan. Metsänvartijan työhön kuului esimerkiksi metsätöiden jakaminen, puiden kasvun tarkkailu, salametsästyksen estäminen ja riistanhoito. Työtehtävät ovat vaihdelleet aikakausien mukaan. Metsänvartija osallistui metsästämiseen ja jahteihin. Metsänvartijat ovat asuneet mm. Peltorivin työläistaloissa. 1800- ja 1900-luvun vaihteessa Fiskarsin metsänvartijana toimi David Johan Kinnunen. Hän oli naimisissa Alexandra Wilhelmina Blombergin kanssa ja perheeseen kuului kolme poikaa.

Metsänvartija David Kinnunen mittaamassa suurta kuusta vuonna1922. Kuva: Fiskarsin museon kuvakokoelma.

Metsäteknikot

Metsäteknikko oli Fiskarsin ruukin työntekijä, työpaikkanaan ruukinkonttori. 1950-luvulla Fiskarsin metsäteknikot vastasivat suunnittelusta, metsäkartoista, kirjanpidosta ja palkkojen laskemisesta. Palkat jaettiin pitkään käteisenä suoraan metsätyöntekijöille.
1970-luvulla palkanmaksu siirtyi Postipankin hoidettavaksi, jonne metsäteknikko lähetti palkkalistat. Työntekijät nostivat palkkansa suoraan Postipankista. 1960-luvulla metsäteknikko asui Fiskarsiin muuttaessa Kivitalon 3. kerroksessa, jossa oli muutama huone ruukinkonttorissa toimiville virkamiehille.

Metsänhoitajat

Metsänhoitajan toimipaikkana oli ruukinkonttori. Hänen työhönsä kuului metsänhoidon suunnittelu ja esimiehenä toimiminen. 1800-luvun ensimmäiset metsänhoitajat opiskelivat Ruotsissa tutustuen aikakautensa uusimpiin menetelmiin. Myöhemmin koulutusta oli tarjolla myös Suomessa. Metsänhoitajan työhön kuului myös jahtien järjestäminen, joihin kutsuttiin arvovaltaisia vieraita.
Fiskarsin pitkäaikaisena isännöitsijänä toimi I.A. (Arnold Ingram Arvo) von Julin, joka vastasi ruukin lisäksi osittain myös metsänhoidosta. Fiskarsissa kaikki tunsivat I.A. von Julinin, ja ruukkilaisten keskuudessa häntä kutsuttiin nimellä forsmestari (suomeksi metsänhoitaja).

Metsänhoitajat Fiskarsin ruukissa:
J.W. Aspelin, toimi metsänhoitajana 1843- n. 1845
F. Durietz 1845- n. 1855
O.W. Danér 1860-luvun alku-1868
C. Meller 1870-luku
N. Tallgren 1876–1890
Arvid Lindberg 1890–1921
I.A. von Julin 1920-luvulla
Ernst Lönngren
Erik Roos n. 1945–1964
Claes-Johan Grönvall 1965–1988
Tehdaspuu Oy (konsultti Örnmark) 1989–1995
Kåre Pihlström 1995–2015
Robert Lindholm 2015–>

Tiesitkö että..

Ruukissa 1900-luvun alussa tilapäisesti asuneiden metsätyöntekijöiden majoituspaikkaa kutsuttiin nimellä murju.
Fiskarsin ruukissa oli jatkosodan aikana maataloustöissä venäläisiä sotavankeja, jotka hakkasivat myös polttopuut iäkkäille ruukkilaisille.
Vielä 1960-luvulla metsäteknikko maksoi palkat käteisellä työn yhteydessä metsissä ja metsäkämpillä. Kantaessaan suurta määrää käteistä mukanaan metsässä hänellä oli mukanaan ase, jotta hän ei tulisi ryöstetyksi.

Lähteet:

Fiskarsin museo. Collecte tietokannan kuva- ja esinetiedot.
Pohjan paikallishistoriallinen arkisto. Haastatteluaineisto.

Kirjallisuus:

Fiskarsin kotiseutuyhdistys. Fiskarsin museon 50-vuotisjuhlajulkaisu. Esineitä kuvin ja sanoin. 1999.
Lindqvist, Ann-Mari. Dönsby. Bondesamhället möter nutid. 2022.
Nikander, Gabriel. Fiskars bruks historia. 1929.
Roiko-Jokela, Heikki (toim.). Ihminen ja metsä 2. Kohtaamisia arjen historiassa. 2012.