Malmista rautaa

Rautaa on tuotettu Suomessa jo esihistoriallisella ajalla suo- ja järvimalmista. Myöhäiskeskiajasta lähtien, kun Ruotsi oli Euroopan johtava raudantuottaja, on vuorimalmia jalostettu raudaksi masuuneissa. Sekä malminirrotus että raudankäsittely keskittyivät Suomessa jo varhain Läntiselle Uudellemaalle, jossa pääsy vuorille, metsiin ja vesivoimaan oli hyvä. Pohjanlahtea pitkin rautatuotteita lähetettiin Ruotsiin ja pikkuhiljaa myös muihin Itämeren maihin.

Siuntiossa sijainneen Suitian kartanon omistaja ritari Erik Flemming aloitti ensimmäisenä esihistoriallisen raudanvalmistuksen Läntisellä Uudellamaalla. Vuodesta 1542 lähtien rautamalmia louhittiin Lohjan Ojamossa. Malmia louhittiin luultavasti myös 1530- ja 1570-lukujen välillä Siuntion Tupalassa, josta on löydetty Suomen varhaisimman rautahytin jäänteitä. Myöhemmin Ojamon malmia jalostettiin Mustiolla (vuodesta 1560), Antskogissa eli Anskussa (vuodesta 1630) ja Billnäsissä (vuodesta 1642).

Varakas turkulainen kauppias Jacob Wolle perusti vuonna 1630 Anskun ruukin. Samalla hän otti haltuunsa myös Mustion toiminnan. Kun Ojamon malmi alkoi ehtyä ja laatu huononi, alettiin malmia tuoda Ruotsin Utön kaivauksilta. Verohelpotuksista ja maalainoista huolimatta Wolle teki konkurssin ja ruukkitoiminta siirtyi saksalaissyntyisen velkojan Peter Thorwösten haltuun. Thorwöste perusti vuonna 1649 kuningatar Kristinan privilegion turvin kankirautavasaran, masuunin ja manufaktuuripajan Gennäsin tilan vanhoille alueille Fiskarsinjoen tuntumaan.

Fiskarsin ruukissa käytettiin malmia, jota tuotiin lähinnä Utöstä, Ruotsista. Malmi kuljetettiin Utöstä sekä omilla että vuokratuilla laivoilla Pohjankurun satamaan, josta malmi kuljetettiin edelleen proomuilla Fiskarsin alajuoksulla sijainneelle masuunille. 1670-luvulta lähtien malmia alettiin myös louhia Kiskon pitäjään kuuluneesta Malmbergetin kaivoksesta. Kiskosta malmi kuljetettiin talvisin rekikyydillä Seljänalasen jäätä pitkin ja avoveden aikaan proomuilla Anskuun. Koska malmi sisälsi paljon rikkiä ja kuparia, sekoitettiin sitä Ruotsista tuodun malmin kanssa. Malminlouhinta Malmbergetillä jatkui aina vuoteen 1866 asti.

Kun Peter Thorwöste kuoli, ruukkitoiminnan otti haltuunsa hänen leskensä Elin Såger. Perinnönjaossa Ansku ja Fiskars menivät pojalle Johan Thorwöstelle, joka johti toimintaa kuolemaansa asti vuonna 1712.

Vasaraseppiä ja muita työntekijöitä

1600-luvulla työntekijöiden lukumäärä Fiskarsissa vaihteli 14 ja 95 henkilön välillä. Useimmat työntekijöistä olivat vasaraseppiä mutta ruukilla oli myös esimerkiksi sahaaja, räätäli ja suutari sekä miehiä, jotka työskentelivät malmilaivoilla. Ruukilla toimi myös maasmestari, joka oli hyvin kunnioitettu henkilö. Hänen tuli tuntea murentajan (malmin murskaajan), malminpanostajan (joka syötti masuuniin hiiltä, malmia ja kalkkikiveä) sekä hyttirengin työt. Työntekijöihin laskettiin myös maanviljelijät, jotka työskentelivät ruukille kuuluneilla tiloilla. Maanviljelijät oli vapautettu sotapalveluksesta, mikä kompensoitiin ruukille tehtynä taksvärkkityönä. Vuonna 1657 maalaiset tekivät viikossa 1,5 taksvärkkipäivää.

Maasmestarit 1600-luvulla:

· Jost Dickman (1650-luku)
· Michel Mertel (vuosi 1669)
· Simon Ransk (vuoden 1690 molemmin puolin)

1600-luvulla suurin osa ruukkityöläisistä tuli Ruotsista. He periytyivät luultavasti Valloniasta ja Saksasta. Koska valloonitaontaa ei oltu tuotu Suomeen vielä 1600-luvulla, työskentelivät valloonisepät masuuninpolton, hiilen ja saksalaistaonnan parissa. Työntekijät asuivat ruukintaloissa ja heillä oli oikeus peltotilkkuun ja lehmien pitoon. Palkka maksettiin luontoisetuina. Kaikki riidat työntekijöiden ja patruunoiden välillä käsiteltiin kihlakunnan- tai vuorikäräjillä. Ansku-Fiskars ruukkikokonaisuudella oli jopa profossi, eräänlainen ruukkipoliisin edeltäjä, joka ylläpiti kuria ja järjestystä.

Ruukki Isonvihan jälkeen

1700-luvulla Fiskarsin ruukin omistivat ruotsalaiset liikemiehet, jotka hoitivat toimintaa tarkastajan tai disponentin kautta. Vuosina 1700-1721 käydyn suuren Pohjan sodan jälkeen ruukin osti kauppias John Montgomerie. Hän rakensi ja kehitti ruukkia tuomalla esimerkiksi saksalaistaonnan Anskun ruukille. Uusi masuuni rakennettiin vuonna 1737 ja samana vuonna yhdistettiin Kosken ruukki ja Tenalassa sijainnut Kullan masuuni Fiskarsin kanssa. Montgomerien aikana tehdyt uudet hankinnat johtivat lopulta siihen, että ruukki meni konkurssiin ja myytiin kauppahuoneelle vuonna 1752.

1700-luvun puolivälissä, ruukin ollessa Robert Finlayn omistuksessa, löydettiin Kiskon Orijärveltä kuparia. Kuparimalmia jalostettiin Kärkelässä, jonne perustettiin kuparihytti vuonna 1766. Myös Fiskarsissa ja Anskussa alettiin pikkuhiljaa keskittyä kuparinjalostukseen.

Vuonna 1780 kankiraudanvalmistus ja lopulta koko toiminnan painopiste siirrettiin Anskusta Fiskarsiin. Kolme vuotta myöhemmin taloudellisesti vaikeina aikoina ruukin osti suurkauppias Magnus Björkman. Vaikka masuuni tuotti vuosina 1781-1789 ennätyksellisen paljon, noin 450 tonnia takkirautaa, suljettiin se kuitenkin vuonna 1802 kuparivalmistuksen tieltä.

Suomen liittäminen Venäjään rauhansopimuksen myötä vuosina 1808-1809 aiheutti sen, että ruotsalaisten ruukinpatruunoiden tuli ottaa Suomen kansalaisuus ruukkiomaisuutensa säilyttämiseksi. Lisäksi heidän tuli muuttaa asumaan Suomeen. Tästä syystä Magnus Björkman myi suomalaisen omaisuutensa pojalleen Ludvigille, joka muutti Fiskarsiin vuonna 1815. Ludvigin aikana ruukilla satsattiin uudisrakennuksiin ja aloitettiin esimerkiksi ruukinkartanon, Kivimuurin, rakennustyöt. Ludvig tunnettiin tulisesta luonteestaan ja hän saikin vankilatuomion piiskautettuaan yhden työläisen. Ruukin ollessa Ludvigin omistuksessa toiminta alkoi kärsiä ja vuonna 1822 Fiskars myytiin akatemia-apteekkari Johan Jacob Julinille.

Isonvihan jälkeen Fiskarsin ruukki piti rakentaa uudestaan. Ylimasuunimestari Bengt Bengtson Qvist laati Fiskarsin ruukille ehdotuksen asemakaavaksi. Vuonna 1765 valmistui Qvistin suunnitelman mukainen ensimmäinen rakennus, inspehtoreiden asuinrakennus, joka nykyisin tunnetaan ruukinkonttorina. Myös työläisille tehtiin asuntoja, mm. Peltoriville.

1700-luvulla Anskussa aloitettiin vallonitaonta, minkä myötä monet vallonitaustaiset työläiset Ruotsin Roslagenista muuttivat Suomeen.

Anskuun muuttaneiden joukossa oli seuraavia:

Clas Pira – sulattaja
Vilhelm Forss – vasaraseppä
Michael Gilliam – vasaraseppä
Noe Tillman – pää-kisälli
Jean Pouse – sepän renki
Jean Dardanell – sepän renki
Anders Erman – sulatusrenki
Bonnevier – sulattaja
Giers – hiilipoika
 

Masuunintäyttäjät 1700-luvulla:

Johan Ransk
Anders Uhr (vuoteen 1757)
Lars Uhr
Gabriel Winter
J. Frisk
Erik Nässling

1700-luvulla ruukilla työskenteli keskimäärin 44 miestä. Kuparihytissä oli hyttirenki, apumies, kuonankuljettaja, kaksi malminpanostajaa ja kaksi murentajaa. Vasaraseppien järjestössä päätettiin tarkkaan, kuinka palkka jaettiin työläisten kesken. Palkan ostovoima oli 1700-luvulla matala ja siksi Finlay aloitti vuonna 1764 viljanmyynnin ruukin omalla hinnalla. Vallooniseppien etuihin kuului myös lisäkorvaus, nk. vinpeng ja luultavasti myös asunto sekä polttopuuta. Vanhemmat työntekijät saattoivat saada jonkinlaista eläkettä ja sairaanhoito toimi liikkuvien välskärien avulla, jotka jakoivat ilmaiseksi yksinkertaisia lääkkeitä. Työssä sattuneista vammoista sai ruukilla jopa korvauksen.

Jo 1700-luvulla ymmärrettiin, että työyhteisö oli tärkeä asia. Ruukinpatruunat järjestivät palkollisille juhannusjuhlia, joissa tarjoiltiin olutta, viiniä ja tupakkaa. Juomat ja rento tunnelma kuuluivat myös proomujen käynnistämisen, suurempien töiden ja vuosilaskelman yhteyteen.

1700-luvun ensimmäisellä puoliskolla virkamiehiä oli vähän ja masuunintäyttäjä oli henkilö joka toimi ruukin työnjohtajana. Pikkuhiljaa toiminta alkoi kuitenkin vaatia enemmän hallintohenkilökuntaa ja tänä aikana syntyikin uusi ammatti, kirjanpitäjä. Virkamiehet saivat palkkansa suurimmilta osin luontaisetuina, mutta siihen kuului myös esimerkiksi majatalon tuotot.

Työntekijöihin laskettiin yhä ruukin maiden maanviljelijät ja torpparit. Sodan aikana hiilenpolton taito oli unohtunut, ja se piti opetella uudestaan. Ruukin metsiin perustettiin tämän vuoksi torppia ja hiilimiilujen vahtimiseen palkattiin metsävahti.

Koska Julinin aikana oltiin riippuvaisia suomalaisesta malmista, aloitettiin malminlouhinta Malmbergetillä. Näin saatiin raaka-ainetta raudanvalmistukseen. Takkirautaa valmistettiin uudessa Kosken masuunissa ja myöhemmin myös Trollshovdassa, kun taas kankiraudanvalmistus keskittyi Fiskarsiin. Julin perusti myös tuotantolaitoksia, kuten valimon, konepajan ja hienotaepajan.

”Kunnon vanha vuorineuvos” kuoli vuonna 1853. Tämän jälkeen ruukkia hoiti holhoojahallitus siihen asti, että vanhin poika Emil pystyi ottamaan haltuunsa Fiskarsin, Anskun, Kärkelän ja Orijärven toiminnan.  Holhoojahallituksen aikana kankiraudanvalmistusta modernisoitiin rakentamalla putlaus- valssilaitokset. Vaikka valmistuskapasiteetti parani, myynti ei lisääntynyt tarpeeksi kotimarkkinoilla eikä Venäjällä. Mekaanisella työpajalla vaihdettiin suuntausta ja alettiin valmistaa maataloustyövälineitä.

1800-luvun toisen puoliskon taloudelliset vaikeudet ja katovuodet ajoivat yrityksen melkein konkurssiin. Vuonna 1883 perustettiin Fiskars osakeyhtiö, jonka suurimmat osakkeenomistajat olivat Emil sekä Johanin toiseksi vanhin poika Albert. Albertista tuli myös yhtiön ensimmäinen johtaja. Fiskars yhtiöön yhdistettiin myöhemmin Åminneforsin, Billnäsin ja Inhan ruukit. Uusimpiin yritysostoihin kuuluvat tuotemerkit Gerber, Iittala, Arabia, Hackman, Leborgne ja Royal Copenhagen.
 

Fiskarsin ruukin omistajat:

1649—1659  Peter Thorwöste
1659—1669  Elin Såger, Peterin leski
1669—1712  Johan Thorwöste
1712—1731  Johannes Thorwöste
1731—1752  John Montgomerie
1752—1755  Charles & William Tottie
1755—1778  John Jennings & Robert Finlay
1778—1783  Jean & Carl Hasselgren
1783—1815  Bengt Magnus Björkman
1815—1822  Bengt Ludvig Björkman
1822—1853  Johan Jakob Julin, vuodesta 1849  von Julin
1853—1866  3 holhoojaa
1866—1875  Emil Lindsay von Julin
1875—1883  holhoojahallitus
1883—1984  Fiskars Aktiebolag  –  Fiskars Osakeyhtiö
1984—1998  Fiskars Oy Ab
1998—          Fiskars Oyj Abp