Tutki & Opi > Digimuseo > Fiskars 1649-2014

Fiskars 1649-2014

Voit tutustua Fiskarsin ruukin 365-vuotiseen historiaan tutustumalla artikkeleihin tai käymällä museon perusnäyttelyssä Elämää fiskarsin ruukissa.

Näyttely löytyy museon päärakennuksesta. Se rakennettiin luultavasti 1850-luvulla ja on toiminut alunperin konepajan konttorina. Myöhemmin rakennus palveli asuintalona useille perheille. Museoksi se muuttui vuonna 1949. Rakennus restauroitiin katosta lattiaan keväällä 2014. Kunnostus tehtiin perinteisin menetelmin, maalauksessa käytettiin esimerkiksi pellavaöljyä. Konservaattoriopiskelijan ansiosta esiin otettiin myös vanhoja maali- ja tapettikerroksia, joiden avulla kävijä voi kurkistaa talon historiaan yli sadan vuoden ajalta

“Oikein vanha vuorineuvos” Julin

Johan Jacob Julinin suku periytyy södermalmilaisesta Julitan pitäjästä Ruotsista. Isä Johan vanhempi syntyi Västeråsissa ja kouluttautui apteekkariksi. Hän muutti Suomeen vuonna 1762 ja asettautui lopulta Ouluun,

Lue lisää: “Oikein vanha vuorineuvos” Julin

Fiskarsin hienotaepaja

Vuoden 1829 maaliskuussa Johan Jacob von Julin kirjoitti kirjeen, jossa hän toi esiin aikomuksensa aloittaa Fiskarsissa metallinvalmistus. Esikuvana toimi Ruotsin Eskilstunassa ja Skultunassa tehty metallityö.

Lue lisää: Fiskarsin hienotaepaja

Fiskarsin innokkaat urheilijat

Fiskarsin ruukin asukkaat olivat aktiivista ja seurallista porukkaa. Jo 1880-luvulta on aineistoa urheiluaktiviteeteista ja ensimmäiset yleisurheilukisat pidettiin 15.8.1880.

Lue lisää: Fiskarsin innokkaat urheilijat

Fiskarsin koulut

Ensimmäistä koulurakennusta alettiin rakentaa vuonna 1826. Opetus kuitenkin aloitettiin ensin väliaikaisissa tiloissa vuonna 1832 juhannuksen aikaan. Tällöin koulunsa aloitti kolmisenkymmentä poikaoppilasta. Vuonna 1833 opetus siirrettiin valmistuneeseen koulurakennukseen,

Lue lisää: Fiskarsin koulut

Kuparinhohtoa Orijärvellä

Orijärven kaivoksen tarina alkoi vuonna 1757 kun alueen vuorissa havaittiin kuparipitoisuuksia. Tuohon aikaan Ruotsi-Suomessa panostettiin yleisesti vuorityöhön. Kaivosyhtiöille myönnettiin verohelpotuksia,

Lue lisää: Kuparinhohtoa Orijärvellä

Malmista rautaa

Rautaa on tuotettu Suomessa jo esihistoriallisella ajalla suo- ja järvimalmista. Myöhäiskeskiajasta lähtien, kun Ruotsi oli Euroopan johtava raudantuottaja, on vuorimalmia jalostettu raudaksi masuuneissa.

Lue lisää: Malmista rautaa

Puutarhanhoitoa ja maataloutta Fiskarsissa

Hyötykasvien tuotanto oli tärkeä osa kartanoiden ja ruukkien omavaraista taloutta. 1800-luvulla Fiskarsin hyötypuutarha sijaitsi ruukinkonttorin ja Kivimuurin ympärillä. Jo vuonna 1823 Kivimuurin yläpuolelle, hyötypuutarhan yhteyteen,

Lue lisää: Puutarhanhoitoa ja maataloutta Fiskarsissa

Terveydenhoitoa Fiskarsissa

Kesällä 1831 Fiskarsin ruukkia uhkasi kolera. Ruukin omistaja, apteekkari Johan Jacob Julin valmistautui vitsaukseen hankkimalla tarpeita kymmentä sairaspetiä varten. Hän haki jopa lupaa lääkäriin lääkehallituksen pääjohtajalta.

Lue lisää: Terveydenhoitoa Fiskarsissa